Ruokintaneuvonta
Haluatko tarjota koirallesi parasta mahdollista ravintoa, mutta vaihtoehtoja on liian paljon? Onko koirallasi ilmennyt ruokintaan liittyviä haasteita tai epätavallista oirehdintaa?
Ruokintaneuvonnanpalveluni ei pohjaudu mihinkään ideologiaan vaan uusimpaan tutkittuun tietoon, kansainvälisiin ravitsemussuosituksiin sekä juuri kyseisen yksilön tarpeisiin. Ruokintaneuvonnassa kartoitetaan laajasti koiran ruokinta- ja terveyshistoria, jonka pohjalta koiralle laaditaan yksilöllinen ruokintasuunnitelma.
Ruokintaneuvontaan on syytä hakeutua erityisesti erilaisista elimistön häiriötiloista kärsivien koirien kanssa, mutta yhtä hyvin myös esimerkiksi eri elämänvaiheissa olevien koirien kanssa. Ruokinnan muutoksia on aiheellista tehdä esimerkiksi pennun siirtyessä aikuisruokavaliolle sekä koiran saavuttaessa seniori-iän.
Laita viestiä, niin suunnitellaan koirallesi sen hyvinvointia tukeva, yksilöllinen ruokavalio. Teen ruokavalioita sekä teollisesta koiranruoasta että raakaruoasta. Koirien ruokintaneuvonta tapahtuu etänä.
Ruokavalio pennulle
100€
Laadukas penturuoka ei ole vain vatsantäytettä – se on rakennusmateriaalia, joka vaikuttaa koiran hyvinvointiin koko sen elämän ajan. Oikein koostettu penturuoka tukee luuston, lihasten, aivojen ja immuunijärjestelmän kehitystä sekä ehkäisee kasvuhäiriöitä ja ravitsemuspuutostiloja.
Laadukas penturuoka on sijoitus koiran tulevaisuuteen. Oikein valittu ruoka tukee tervettä kasvua ja luo perustan pitkälle ja onnelliselle elämälle. Kasvattaja antaa yleensä pennun mukaan hiukan sitä ruokaa, jota pentu on hänen luonaan tottunut syömään. Aina kasvattajan tarjoama ruoka ei kuitenkaan ole sopivaa kaikille pentueen pennuille. Jos pennulla on toistuvasti ilmavaivoja, löysää ulostetta tai pahalta haisevaa ulostetta, ruokavaliossa voi olla ongelmia. Tällöin ruokintaan on aiheellista tehdä muutoksia viipyilemättä.
Tämä palvelu sisältää laajan esitietolomakkeen, tarvittaessa 20 minuutin soittoajan sekä ravitsemussuositusten ja pennun yksilöllisten tarpeiden mukaan laaditun ruokavalion. Palveluun kuuluu vielä uuden ruokavalion kontrolli ja tarvittaessa yksi päivitys. Mahdolliset lisäpäivitykset 50€/kerta.

Ruokavalio perusterveelle koiralle
100€
Tämä palvelu sisältää laajan esitietolomakkeen, nykyisen ruokavalion analyysin ja energiantarpeen laskelmat sekä omistajan toiveiden ja kansainvälisten ravitsemussuosituksien mukaan laaditun uuden ruokavalion. 20 min soittoajan jälkeen saat s-postiisi toiveidesi ja koirasi tarpeiden mukaan laaditun ruokintasuunnitelman. Palveluun kuuluu vielä uuden ruokavalion kontrolli ja tarvittaessa yksi päivitys. Mahdolliset lisäpäivitykset 50€/kerta.
Palvelu sopii esim. penturuoasta aikuisruokaan siirtyvälle tai seniori-iän saavuttavalle koiralle.
Ruokavalio oireilevalle koiralle
175€
Oireileeko koirasi vai eikö ruoka vain maistu? Luultavasti jokin asia ruokinnassa on pielessä. Tämä paketti sisältää nykyisen ruokavalion kartoituksen, analyysin ja energiantarpeen laskelmat sekä omistajan toiveiden ja kansainvälisten ravitsemussuosituksien mukaan laaditun uuden ruokavalion. 30 min soittoajan jälkeen saat s-postiin yksilöllisten tarpeiden ja rajoitteiden mukaan laaditun ruokintasuunnitelman.
Seurantajakson jälkeen palveluun kuuluu vielä kontrolliaika ja tarpeen vaatiessa kaksi ruokavalion päivitystä. Tarvittavat lisäkontrollit tai päivitykset 50€/kerta. Ruokintatavan muutoksesta kesken prosessin veloitetaan aina 50€/muutos.
Apua painonhallintaan
195€
Onko ylimääräisiä kiloja päässyt kertymään? Ylipaino on vakava terveysuhka ja heikentää koiran elämänlaatua. Turhista kiloista on siis syytä hakeutua eroon pikimmiten. Tämä paketti sisältää nykyisen ruokavalion kartoituksen, analyysin ja energiantarpeen laskelmat sekä koiralle yksilöllisesti laaditun painonhallinnanohjelman. Alkutapaamisen jälkeen tapaamme vielä seurantakontrolleissa kahdesti ja teemme tarvittavat päivitykset ruokavalioon. Tarvittavat lisäkontrollit 50€/kerta.
